Astun reunalle ja katson alas. Sinä rohkaiset; "Mennään yhdessä, ei ne meitä satuta", kuiskaat korvaani ja otat kädestäni kiinni.
 Laskeudumme rappusia pitkin. Pidämme toistemme käsistä kiinni. Hymyilemme hermostuneesti toisillemmi. Puristat kättäni, vastaan puristukseen.
 Ulkona on pimeää, kadut ovat valaistuneet kauppojen ikkunoista, joita koristellaan kilpaa. Sinä hymyilet ja ehdotat kahvia, minä hymyilen ja nyökkään.
 Silloin se tapahtuu, ihmiset kääntyvät katsomaan. He katsovat pitkään, niin kuin aina. Silloin ensimmäiset kääntyvät juoruilemaan, epäilevät, että petämme muita. Mutta ei, ei se niin ole, he eivät tiedä totuutta.
 Lopulta istumme kahvilan nurkkaan, ikkunan viereiselle paikalle. Pidän kaakaomukista kiinni, lämmittelen kohmeisia sormiani. Ne ovat jäätyneet jännityksestä. Sinä hymyilet ja alat rentoutua. Kaakaon kermavaahto on tehnyt huuliesi ylle valkoiset viikset.
 Vihdoin lähdemme, aikamme on lopussa. Minun on palattava kotiin, ja sinun ystäviesi luokse. Seisomme hiekkaisella soratiellä. Sinä pidät kädestäni kiinni, tiesit kuinka jännitän. Ja minä tiesin kuinka sinä jännität. Ja me molemmat tiedämme kuinka rakastamme toisiamme, muttta kuinka emme saisi rakastaa.
 "Olet ihana, en haluaisi jättää sinua, mä rakastan sua.. Anna anteeksi..", kuiskaan sun korvaasi itkien. Epätoivo paistaa silmissäsi, minä haluan jäädä, sinä haluat minun jäävän. Sä vannot mulle tietäväsi sen, ja mä uskon sua. Mä haluan uskoa.
 Pyyhit silmäkulmastani karanneen suolaisen kyyneleen. Katson jalkojamme. Sinulla on tennarit, minulla on korkokengät. Minulla on vaaleat kengät, sinulla on mustat kengät. "Onkohan ne liian erilaiset? Pitääköhän mun ostaa uudet?" sinä kysyt yhtäkkiä. Katson sinua kummissani. "Mä tarkoitin meidän kenkiä. Ne ei sovi yhteen. Mietin pitääköhän ostaa uudet, että ne sopis. Ihan niin kuin sinä ja minä, me ollaan erilaisia, mutta me ei voida ostaa uusia sydämmiä. Mutta me voidaan luoda ne yhdeksi hyvännäköiseksi kokonaisuudeksi", sinä sanot, ja minä naurahdan. Olen onnellinen. Olen onnellinen vieressäsi, pimeässä metsässä, valoisassa kahvilassa, turvallisessa kainalossa. "Mä rakastan sua", kuiskaamme kylmään ilmaan.

Tätä kirjoittaessa soi Jenni Vartiasen Ihmisten edessä.