Orava juoksee aitaa pitkin käpy suussaan. Ruskea lehti tippuu puusta. Sinä kutittelet selkääni höyhenellä jonka löysit sohvan välistä. Haluaisin hymyillä, mutta en voi. Istumme alastomina ikkunalaudalla. Keltainen autonrämä ajaa alhaalla kadulla. Kuuluu luja pärinä. Purskahdan itkuun. Pärinä muistuttaa minua niistä keltaisista seinistä, niistä seinistä missä intohimomme kohtasi. Jatkat höyhenellä selkäni kutittelemista.
 Ei, ei sinun ja minun. Vaan hänen ja minun. Sinä kuiskaat korvaani rakastavasi minua. En voi vastata sinulle mitään. Hengitän syvään. Pidättelen kyyneleitä.
 Sinä yönä kaikki oli väärin. Minä ja hän keltaisessa huoneessa, sinä yksin kotona, istumassa katolla. Istuit siellä kun tulin. Otit minua kädestä ja suutelit minua, kuin härnätäksesi minua. Ja minä vaikenin.
 Käännyn sinuun päin. Katsot hellästi turvonneita silmiäni, kutitat hellästi höyhenellä poskeani. Suutelen sinua, ja kerron totuuden. Kuuntelet hiljaa ja tarkkaavaisena, ilmeesi ei värähdäkkään.
 Minun piti mennä hänen luokseen maalaamaan vihreää huonetta keltaiseksi. Kun huone oli lopulta keltainen juhlimme työtämme. Hän alkoi itkeä, ja lohduttelin häntä. Hän sanoi rakastavansa minua. Keltainen huone sai minut sekaisin, suutelin häntä, annoin alkoholin aloittaman intohimon viedä sen intohimon loppuun.
 Nyt katsot minua, silmäsi kostuvat. Höyhen tippuu maahan, katseesi ei liiku oravasta joka syö nyt aidalla käpyään. Katson sinua. Vedät lakanan päällesi. Katson sinua pitkään.
 Olemme näin siihen asti, että tulee pimeä. Lopulta puen vaatteet päälle, ja nostan höyhenen lattialta, keltaisen lakanan päältä. Katson sinua hetken, tummia hiuksiasi, sinisiä silmiäsi. Suutelen sinua. Keltainen väri kostonamme, valkoinen höyhen muistoanamme.

Tätä kirjoittaessa soi Damien Rice - 9 Crimes